Kannabiksen yksityiskäyttö ja kasvatus lailliseksi

Kannabiksen yksityiskäyttö ja kasvatus lailliseksi

Kannabiksen rikosoikeudellinen status EU-maissa on erittäin tärkeä kysymys sekä kansalaisten oikeustajun että rikollisuuden torjunnan kannalta.

Kannabis on EU:n eniten käytetty laiton päihde. Se on myös moneen kertaan todettu arvovaltaisissa tutkimuksissa tupakkaa ja alkoholia haitattomammaksi, viimeksi EU:n omassa raportissa vuonna 2008 [0]. Yksin nämä seikat riittäisivät perusteiksi kumota kannabiskieltolaki kansalaisten oikeustajun vastaisena ja lain kunnioitusta yleisesti heikentävänä.

Kannabiskiellon kumoamiseen on silti muitakin hyviä syitä, joista suurin lienee kieltolain rikollisuutta lisäävä vaikutus. Laillisen, säännöstellyn kannabiskaupan puuttuessa EU:n kannabisteollisuutta pyörittävät tällä hetkellä ensisijaisesti harmaan talouden toimijat. Tämä tarkoittaa käytännössä ikärajojen ja tuotevalvonnan täydellistä puutetta, ja heikkoa tai olematonta kansalaisen oikeusturvaa kannabikseen liittyvissä asioissa. Lisäksi harmaa talous liittää kannabiskauppaan muitakin rikollisuuteen yleisesti liitettyjä lieveilmiöitä, kuten esimerkiksi väkivaltarikoksia.

Kannabiksen käyttäjien rankaiseminen ja kannabiskaupan sysääminen maan alle kieltolain keinoin ei millään muotoa vähennä kannabiksesta aiheutuvia ongelmia EU-valtioissa. Kansainväliset, useiden vuosikymmenien aikana saadut kokemukset "huumesodan" ylitsevuotavan kielteisistä vaikutuksista puoltavat kannabiskaupan laillistamista. Myös kokemukset sallivamman kannabispolitiikan maista (mm. Hollanti) osoittavat, ettei kannabiksen käytön sallimisella ole tuhoisia kansanterveydellisiä seuraamuksia. Päinvastoin kannabista käytetään keskimääräistä enemmän juuri tiukan kieltolinjan valtioissa.

Sanomattakin selvää lienee myös se, että niin kauan kuin kannabiskauppa on harmaata taloutta siitä ei myöskään kerry verotuloja. Nykyisen taloudellisen tilanteen vallitessa tämänkin luulisi herättävän kysymyksiä.

Kannabiksen kieltolain ylläpitämiselle on hyvin vaikeaa löytää päteviä (lue: tutkimustietoon perustuvia) perusteluita. Toivon todella, että asia saa ansaitsemaansa julkisuutta.

[0] http://www.emcdda.europa.eu/publications/monographs/cannabis


Ehdotuksen tekstiä pitäisi muuten korjata. Sen otsikko vaatii laillistamista mutta tekstiosa dekriminalisointia; mielestäni ehdotuksen pitäisi yksiselitteisesti puhua laillistamisesta. Laillistaminen on pitkän tähtäimen tavoitteista järkevin, sillä dekriminalisointi jättää liikkumavaraa laittomalle kaupalle.

Allekirjoituksen pistin. Nykyinen linja on täysin järjenvastainen, kannabis on todettu useissa tutkimuksissa selvästi alkoholia sekä tupakkaa vähemmän haitalliseksi, se ei aiheuta aivovaurioita edes vuosikymmeniä kestävän käytön seurauksena. Kuitenkin kannabiksen kasvattamisesta omaan käyttöön voi saada pahimmassa tapauksessa jopa vankeusrangaistuksen sekä merkinnät kirjoihin, joista voi olla haittaa työ- tai opiskelupaikkaa hakiessa. Tällä hetkellä laittomuudesta hyötyvät eniten rikolliset joiden käsissä kannabiskauppa tällä hetkellä rehottaa. Ottamalla kannabis valvottuun myyntiin estetään syrjäytymistä ja käännetään suuri rahavirta pois rikollisilta ja ohjataan se valtiolle verotulojen muodossa. Suosittelisin myös jokaista perehtymään lääkekannabis asioihin, kannabis auttaa monenlaisiin sairauksiin ja kiputiloihin ja siitä voisi olla todellista hyötyä mm. syöpäpotilaille jotka tälläkin hetkellä syövät synteettisiä kipulääkkeitä jotka turruttavat ja tekevät elämästä kestämätöntä!

Kannabikseen ei ole sen 10 000 vuotta kestäneen historian aikana kuollut yhtään ihmistä, alkoholi ja tupakka aiheuttavat vuosittain suomessa yli 5000 kuolemantapausta, kuitenkin ne ovat yleisesti sallittuja ja hyväksyttyjä, mutta vähemmän haitallisen vaihtoehdon valitseminen tietää rikollisen leimaa otsaan? Mihin tällä pyritään?

Samalla kun kannabiksen käyttäjiä jahdataan kuolee suomessa myös satoja ihmisiä koviin huumeisiin. Kannabiksen käyttäjien vainoaminen vie erittäin suuren osan huumepoliisien resursseista jotka tulisi suunnata kovien huumeiden torjuntaan. Pitämällä kannabis laittomana tuetaan rikollisia ja pahennetaan huumeongelmaa! Miksi tavallisista kansalaisista pitää tehdä rikollisia?

Yläpuolella on hienoja pointteja, noh hienoja ja hienoja. Järkeenkäypiä kuitenkin..
Mielestäni näinä globaalin taantuman aikoina olisi enemmän kuin järkevää laittaa Ganja verolle->sallitaan kotikasvatus rekisteröityneille kasvattajille vrt. tv-lupa..näin syntyneillä tuloilla voisi hoitaa ne alle 5/1000 ihmistä joille k.o. aine aihettaa ongelmia/syrjäytymistä.
Kaikki asiat liikaa tehtynä passivoivat, esim. tämä tietokoneen äärellä jumitus.

Äänestin ehdotusta. Kannabiksen käyttö ja sen turvallisuus voitaisiin jo hyväksyä hiljakseen kaikkien faktojen turvin. Poliisi vosii käyttää varat hampuusien kiinniottamisesta johonkin järkevään.. Ei enää siviiliuhreja tässä huumesodassa.

Jos se tulisi lailliseksi, sitä voisi vaikka verottaa. Veroa voisi maksaa joko siemenistä tai sitten vaikkapa alkosta tai apteekista (tai uusi kauppaketju?) ostettavista valmiista savukkeista/kukkapussukoista.
Sitä voisi myydä sitten eri muodossa (hasis, kukka, you know).

Hamppuhan on myös tunnetusti hyvin käytännöllinen talouskasvi, siitä voi tehdä köysiä, paperia ja ties mitä

Yhdyn edellisiin, ja alleviivaan vielä viimeisintä viestiä: päihdestatus estää myös monin tavoin hyödyllisen kuituhampun teollista kasvattamista. Kyseisestä kasvista saa tehtyä vaatteita, sitä voi käyttää energiarehuna, polttoaineena (muistakaa maapallon vähäiset öljyvarat!) sekä esimerkiksi elintarvikkeena. Ja tässä oli vasta murto-osa mahdollisista käyttötarkoituksista!

Tämän lisäksi tulee ottaa huomioon ne suuret määrät kansalaisia, jotka saisivat luonnollisen keinon useiden vakavien sairauksien aiheuttamien kipujen lievitykseen. On hyvin surullista seurata kuinka esimerkiksi useat MS-potilaat tuomitaan kannabiksen hallussapidosta ja parhaassa tapauksessa pistetään kärsimään voimakkaista kiputiloista oikeuskäsittelyn ajaksi. Usein tila saattaa pahentua jopa hengenvaaralliseksi tällaisen typeryyden vuoksi. Missä on järki?

Eikö olisi jo aika lopettaa tekopyhä "huumesota" ja suhtautua tähän ongelmaan objektiivisesti ja käytännönläheisesti? Uskon ja luotan siihen, että EU ottaa tähän ongelmaan kantaa, sillä Suomen sisällä tästä ei tulla saamaan aikaan kiihkotonta keskustelua vuosikausiin johtuen aikaisemmasta pelotteluvalistuksesta ja siitä, että koko aihe on niin suuri tabu, ettei yksikään kansanedustaja uskalla ottaa sitä edes esille.

Toivon tosiaan että nämä "nuoret" jotka ihannoivat huumeiden käyttö voisivat käyttää voimavarat vaikka tukemaan sellaisia nuoria jotka ovat jääneet koukkuun. Eikö sitä voi nauttia elämästään ilman huumeita? Köyhät ovat puitteet ellei ole muuta sisältöä elämässä kuin ajatella huumeiden laillistamista.
Menkää ulos luontoon nauttikaa raittiista ilmasta niin kaun kuin meillä sitä on ja kuunnelkaa lintujen lauluja niin kauan kuin kuulette. Ottakaa järki käteen hyvät kansalaiset.
Eikö Porin koulun huumejuttu jo anna aihettaa ajatteluun jos pystytte ajattelemaan.

Porin koulun huumejuttu todellakin antoi aihetta ajatteluun. Taas sai huomata kuinka kieltolaki toimii. Alaikäiset pystyvät ostamaan laittomia huumeita helpommin kuin alkoholia, koska ikärajoja ei ole. Koulusta erottaminen varmasti oli juuri sellaista "tukea" mitä nämä nuoret tarvitsivat.